Afasiakeskus selkosuomeksi




Afasiakeskus sijaitsee Helsingin Käpylässä.

Afasiakeskus on 50 vuotta vanha.

Keskus auttaa aivoverenkiertohäiriöön sairastuneita ja sairastuneiden läheisiä ihmisiä.

Aivoverenkiertohäiriössä potilaan aivoissa on häiriö.

Häiriön vuoksi hänellä voi olla esimerkiksi vaikeuksia liikkua tai kommunikoida.



Järjestämme Afasiakeskuksessa päivätoimintaa ja keskuksessa on tuettu asumisyksikkö.

Lisäksi teemme Afasiakeskuksella yhteistyötä muiden tahojen esimerkiksi tutkijoiden ja koulujen kanssa.


Afasiakeskus kesällä.

Kenelle?



Järjestämme Afasiakeskuksessa päivätoimintaa ja keskuksessa on tuettu asumisyksikkö.

Voit käyttää Afasiakeskuksen palveluita, jos asut 

  • Helsingissä
  • Espoossa
  • Vantaalla
  • Kirkkonummella tai 
  • Nurmijärvellä.

Asiakkaat maksavat Afasiakeskuksen palvelut erilaisilla maksusitoumuksilla tai palveluseteleillä.

Maksusitoumuksella tai palvelusetelillä kunta maksaa palvelun sinun puolestasi osittain tai kokonaan.

Voit maksaa palvelun myös itse tai vakuutusyhtiön kautta.  


Afasiakeskuksen asiakkaita ja työntekijöitä.

Vammaisten palveluasuminen 



Afasiakeskuksessa on viihtyisä ja esteetön ryhmäkoti.

Esteetön tarkoittaa, että talossa voi liikkua pyörätuolilla tai rollaattorilla.

Ryhmäkodin nimi on Villa Afasia. 

Se sijaitsee Helsingin Käpylässä.

Ryhmäkoti on rauhallisella alueella, jossa on paljon omakotitaloja.

Villa Afasiaan on kuitenkin helppo tulla esimerkiksi kävellen, julkisella liikenteellä tai autolla.


Villa Afasiassa on huoneet 15 asukkaalle.

Villa Afasiassa saat asua oman tarpeen mukaan pitkään tai hetken. 

Voit tulla asumaan ryhmäkotiin hetkeksi esimerkiksi sairastumisen jälkeen tai omaishoitajan vapaan ajaksi.

Asukkaan huoneeseen kuuluu oma huone, jossa on invavessa. 

Huoneen saa halutessaan sisustaa itse.


Afasiakeskus syksyllä.

Laadukasta ja turvallista asumista


Villa Afasiassa huomioimme sinun tarpeesi ja toiveesi.

Saat tulla ensin tutustumaan ryhmäkotiin.

Tutustumisessa keskustelemme sinun tarpeistasi ja tutustumme yhdessä taloon.

Teemme sinulle hoitosuunnitelman sinulle läheisten ihmisten kanssa.

Asumisessa tuemme sinun jokapäiväisiä elämän toimintoja. 


Villa Afasiassa asuminen on samanlaista kuin omassa kodissa asuminen.

Saat olla yhdessä muiden asukkaiden kanssa tai omassa rauhassa.

Villa Afasiassa on aina paikalla työntekijä, joka tuntee sinun tarpeesi.

Ryhmäkodissa työskentelee lähihoitajia, sairaanhoitaja ja fysioterapeutteja.

Asukkailla on paikantavat turvarannekkeet.


Ryhmäkodin asukkaan paikantava turvaranneke.

Lisää tietoa


Ryhmäkodin yhteisiä tiloja ovat päiväsali, ruokailutila, saunat, lasitettu terassi ja piha.

Ryhmäkodissa ei ole virallisia vierailuaikoja.

Sinulle läheiset ihmiset ovat aina tervetulleita.

Villa Afasiasta saat osallistua päivätoiminnan kuntouttaviin ryhmiin.


Teemme Afasiakeskuksen ruoan omassa keittiössämme.

Ruoka on terveellistä kotiruokaa.

Ruuassa huomioimme erilaiset ruokavaliot ja allergiat.


Ryhmäkoti Villa Afasian lasitettu terassi.

Haluatko asumaan Villa Afasiaan?


Soita tai lähetä viestiä Villa Afasiaan ja sovi tutustumiskäynti.

Villa Afasian vastaavan sairaanhoitajan nimi on Minna Tontti.

Minnan puhelinnumero on 044 7777 608.

Hänen sähköpostiosoitteensa on minna.tontti@afasiakeskus.fi.


Päivätoiminta



Afasiakeskuksella järjestämme esteetöntä päivätoimintaa.

Esteetön tarkoittaa, että talossa voi liikkua ja kuntoilla pyörätuolilla tai rollaattorilla.

Päivätoiminta sopii sinulle, jos sinulla on haasteita liikkumisessa, kommunikoinnissa tai arjen toiminnoissa. 

Monilla asiakkailla on päivätoiminnassa apuvälineitä kuten pyörätuoli, rollaattori tai kommunikointia auttava tabletti.

Voit osallistua päivätoimintaan, jos olet yli 18-vuotias.


Afasiakeskuksen ruokasali.

Päivätoiminnan sisältö


Järjestämme Afasiakeskuksella päivätoimintaa ryhmässä. 

Ryhmässä voit kokea, ettet ole ainoa, jolle sairastuminen aiheuttaa ongelmia.

Hyvin toimiva ryhmä antaa tukea, kokemuksia ja ratkaisuja ongelmiin.

Esimerkkejä päivätoiminnan ryhmistä ovat liikuntaryhmä, kommunikaatioryhmä, peliryhmä ja askarteluryhmä.

Ryhmissä teemme erilaisia harjoituksia, jotka auttavat sinua arjessa.

Ryhmien välissä saat tarvittaessa pitää lepotauon.

Ohjelmassa voi olla myös yhdessä ulkoilua, rentoutumista tai visailua.

Ajoittain päivätoiminnassa on myös esiintyjiä viihdyttämässä asiakkaita.

Päivätoiminnassa suunnittelemme sinun kanssasi tavoitteet, joissa voit kehittyä.


Päivätoiminnan ryhmät kuvailtuina.

Päivätoimintaan sisältyy


Päivään sisältyy kaksi kahvihetkeä ja lounas.

Teemme Afasiakeskuksen ruoan omassa keittiössämme.

Ruoka on terveellistä kotiruokaa.

Huomioimme ruuassa erilaiset ruokavaliot ja allergiat.


Aamuinen kahvihetki.

Päivän pituus


Sovimme kanssasi, mikä on sinulle paras päivä osallistua päivätoimintaan.

Yleensä asiakas käy päivätoiminnassa kerran tai kahdesti viikossa.

Viikonpäivä on joka viikko sama.

Voit osallistua päivätoimintaan esimerkiksi aina maanantaina.

Päiviä voi myös lisätä tai vaihtaa joustavasti.

Päivän kesto on noin 6-7 tuntia.

Aikaan lasketaan kuljetus Afasiakeskukselle ja takaisin kotiin. 

Kellonajat voivat vaihdella sinun tarpeesi tai kuljetuksen vuoksi.

Afasiakeskuksen päivätoiminta on auki maanantaista perjantaihin.


Afasiakeskuksen aula.

Haluatko mukaan Afasiakeskuksen päivätoimintaan?


Soita tai lähetä viestiä Afasiakeskuksen päivätoimintaan ja sovi tutustumiskäynti.

Päivätoiminnan johtajan nimi on Sari Ståhl.

Sarin puhelinnumero on 044 7777 601.

Hänen sähköpostiosoitteensa on sari.stahl@afasiakeskus.fi.


Takaisin ylös